Etusivu Tapahtumat Toiminta Sarastuksen Sanomat Historiaa Jäseneksi? Työelämään Ruokalista Lisätietoa Linkit Yhteystiedot

 

Klubitalo Sarastus

Vapaudenkatu 3
28100 Pori
(02) 6341 650

Aukioloajat:

Ma-To: 8-15
Pe: 8-13:45

 






Mikä on Klubitalo?

 

Klubitalo on vapaaehtoinen, työpainotteinen kuntoutumispaikka psyykkisesti sairastuneille henkilöille, jotka haluavat kuntoutua työn avulla. Klubitalo on myös ennen kaikkea yhteisö, jonka jäsenet tekevät työtä yhteisen päämäärän hyväksi.

Klubitalon toiminta rakentuu työpainotteisen päivän ympärille. Jäsenet ja henkilökunta osallistuvat tasavertaisesti toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen, päätöksentekoon ja toteuttamiseen. Päivän aikana voi oppia uusia taitoja, osallistua yhteisön rakentamiseen ja kehittää sosiaalisia vuorovaikutussuhteita.

Kaikki Klubitalon ylläpitämiseen liittyvä työ pyritään tekemään yhdessä jäsenten ja henkilökunnan voimin. Henkilökunta valmentaa, tukee ja ohjaa, ei tee puolesta.

Klubitalokuntoutus perustuu kansainväliseen Fountain House -toimintamalliin. Klubitaloja on kaikkiaan yli 30 maassa, taloja on Suomessa 22. Toimintaa ohjaa 36 standardia, jotka Klubitalojen kansainvälinen kehittämiskeskus ICCD (International Center for Clubhouse Development) on laatinut klubitalotoimintojen laadun varmistamiseksi. Avaa standardiluettelo suomennettuna tästä. (PDF)

Klubitalotoiminta on hyväksytty THL:n ylläpitämään hyvien käytäntöjen tietokantaan.

Tavoitteet

Tärkeä klubitalotoiminnan tavoite on tukea jäsenien paluuta takaisin työelämään. Tätä edistää paitsi työpainotteinen päivä erilaisine haasteineen myös muun muassa urasuunnittelu, tuettu koulutus ja siirtymätyö.

Kenelle?

Klubitalo on tarkoitettu pääasiassa työikäisille, eli 18-65 vuotiaille mielenterveyskuntoutujille. Klubitalo ei ole hoitopaikka, vaan jäsenillä on hoitosuhde johonkin muuhun terveydenhuollon sektoriin. Jäsenyys on vapaaehtoinen, maksuton ja aikarajoitteeton. Katso lisätietoja.

Tukiranka ry

Klubitalolla on taustaorganisaatio, joka huolehtii toiminnan rahoituksen järjestämisestä ja jokapäiväisestä toiminnan tukemisesta. Porin Klubitalo Sarastuksen taustayhteisönä toimii Tukiranka ry.

Klubitalon yhteistyökumppaneita ovat eri yhdistykset, viranomaiset, omaiset ja kunnat.